Mustarastaan matkassa

Menin ensitöikseni pesemään kädet kahvilan naistenhuoneeseen ennen kuin aloittaisin lounaan. Siellä oli joku toinenkin, mutten kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota – kunnes kuulin nyyhkäyksen. Nuorehko nainen itki vieressäni lohduttomasti. ”Nyt ei taida kaikki olla ihan kohdallaan?”. "Ei aina ole", sanoi toinen. "Välillä on vaikeampaa". Niin on, olin tismalleen samaa mieltä. En osannut jättää keskustelua kuitenkaan siihen. Olen aivan voimaton nähdessäni toisten olevan musertuneita tai surullisia. Ei, korjaan: olen voimaton lähtemään tilanteista pois, en osaa ajatella ettei tämä asia kuuluisi minulle. Ihmisten suru koskettaa, sillä tiedän, että se on valtavan voimakas tunne. Mietin kunnon keittiöpsykologina kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi, katsoessani itkevää naista siinä lastenhoitopöydän vieressä: Poikaystävä, se on varmasti lähtenyt. Ehkä juuri äsken, jättänyt hänet vain tänne. Joo, niin se varmaan on. Sitten kysyin, onko jotain sattunut ihan äsk

Työ määrittää hirmusesti ihmisten elämää. Se tuo sisältöä ja merkitystä, yhteisön johon kuulua ja elämänrytmiä. Kun työtä ei ole, ei tunne oikein olevansa kunnollinen yhteiskunnan jäsen. Ja se on tosi harmillista. Olen miettinyt miltä taiteilijoiden tai vaikkapa freelancereiden arki tuntuu? Ei niilläkään ole pysyvää työyhteisöä tai arkiaikatauluja (välttämättä) rytmittämässä elämää. Mutta ne saa palkkaa ja maksaa veroja. Niillä on jotain mitä vastata, kun ihmiset kysyy ”mitä sä teet sun elämässä?”. Ehkä lisään CV:hen uuden työkokemuksen: Freelancer työnhakija… Ja hei, on mulla jotain, mitä työssäkäyvillä ei ole: Aikaa. Kun toiset joutuvat heräämään silmät ristissä aamuvarhaisella, mä voin nukkua possottaa vaikka puolille päivin. Jos tiistai-iltana on kiva tapahtuma tai hyvä keikka myöhään illalla, voin ihan rauhassa lähteä sinne, eikä tarvitse miettiä aamun heräämistä. Voin kerryttää univelkaa muutaman päivän pelkäämättä, etten ehtisi nukkua niitä takaisin. Voin valita m

Kun jää työttömäksi, yleensä ensitöiksi alkaa rumba TE-toimiston ja oman työttömyyskassan kanssa. Ne vaativat mittavan kasan erilaisia todistuksia, jäljennöksiä, selvityksiä ja liitteitä. Orastava paniikki tulevasta työnhausta voi iskeä jo tässä kohtaa, mutta ensin on hoidettava toimeentuloon liittyvät kuviot pois alta. Väittäisin, että noin kahden kuukauden rennohkon chillailun ja ”kattelen tässä nyt ihan rauhassa ja pidän vähän lomaa” -vaiheen jälkeen, valtaosaa alkaa päämäärättömyys kyllästyttää ja työnhaku käynnistyy kunnolla. Jos joku tässä kohtaa erehtyy odottelemaan työtarjouksia TE-toimistolta, niin kerron heti ettei kannata. Niitä ei kuulu, tai jos kuuluukin niin aika harvakseltaan ja on suoranainen yllätys, jos ne sopivat omaan osaamiseesi. TE-palveluiden tehtävänä on nykypäivänä tuottaa (nimensä mukaisesti) erilaisia palveluja, kuten lisäkoulutusta, kursseja ja työpajoja, mutta varsinainen työnvälitystoimisto se ei enää ole. Ainakaan meille akateemisille. (Mutta on lisä