Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Keitä varten keksihyllyt ovat?

Prismassa hylly kuin hylly jatkuu kymmeniä metrejä. Leikkelehylly, maitotuotehylly ja keksihylly. Olen miettinyt keitä varten keksihyllyt ovat, keille on vaikeaa kävellä siitä ohi sen enempiä vilkuilematta? Jos minä kaipaan herkkuja, päädyn yleensä aina suolaiseen vaihtoehtoon. Minua ei sokeri juurikaan koukuta ja pystyn välttelemään houkutuksia. Tai näin olin luullut, kunnes menin töihin. Keksit kutsuvat kaikkia kahdeksan tunnin työpäivän uuvuttamia, liian vähän nukkuneita ja liikkuneita ihmisiä. Meitä, jotka istumme aamulla autossa, päivällä töissä, lounaalla, palavereissa ja kotimatkalla taas autossa. Meitä, jotka emme ehdi mennä iltakymmeneltä nukkumaan, sillä halutaan vielä hetki omaa aikaa, katsoa vielä tämä ohjelma, tai lukea vielä vähän. Meitä, joilla ei ole voimia lähteä työpäivän jälkeen liikkumaan, vaan illasta selvitään kaavalla: ruokaa, sohvalle ja nukkumaan. Me kaikki tiedämme oikein hyvin, että voisimme paremmin jos a) nukkuisimme enemmän b) liikkuisimme ene