Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

EAT PRAY LOVE

Aina vuoden pimeimpään aikaan alkaa tehdä mieli matkustaa Italiaan. En tiedä millainen talvi siellä on, mutta oletan että valoisampi ja vähemmän kylmä kuin Suomessa. Kaipaan valoa, hyvää ruokaa ja suloista joutilaisuutta - stressivapaata elämää. TE- toimisto muisti minua taas yhdellä selvityspyynnöllä. Ne ovat kovasti aktivoituneet sitten viime asioinnin, tuntuu että jatkuvasti saan olla selvittämässä milloin mitäkin. Kelailin tänään nykyistä työttömyysjaksoani, pohdin miksi tuntuu niin syylliseltä, kuin olisin oikea pahantekijä! Muutin vuosi sitten syyskuussa uuteen asuntoon. Asetuin taloksi kevyesti, purin vain välttämättömimmät tavarat, huonekalut ja astiat. Noin 2/3 kaikesta omaisuudestani kiikutin  pahvilaatikoissa suoraan  vintille. ”Tämä on vain väliaikaisasunto, asun tässä muutaman kuukauden, kunnes löydän uuden työn ja muutan sen perässä pois”. Palattuani kesän jälkeen takaisin kotiin tajusin, että juhlin väliaikaisasuntoni ensimmäistä vuosipäivää. Päätin asettua talo

Urasuunnittelua

Ystäväni kysyvät minulta usein mielipidettä ja neuvoa työhakemusten valmistelemiseen, CV:n muotoilemiseen tai yhteydenottotapoihin kiinnostavaa yritystä kohtaan. Olin jo aiemmin pohtinut yhteistä kokoontumista näiden teemojen äärelle ja syyskuussa saimme lopulta sovittua ajankohdan. ”Otin muuten lomapäivän tapaamistamme varten, nähdään siis Helsingissä!” Kun opiskelukavereilta löytyy tämän tason sitoutumista oman porukan ”urapäiviin”, ei voi kuin nostaa hattua. Ja samaan hengenvetoon todeta, että urasuunnittelu, urakehitys ja työllistymisasiat ovat meille nuorille aikuisille tosi tärkeitä juttuja. Vakituiselta vaikuttaneet työsuhteet eivät ehkä olekaan niin vakituisia ja kukaan meistä ei koe olevansa erityisen turvassa. Tuttujen ihmisten kanssa on hyvä ruotia arkojakin aiheita, kuten palkan suuruutta. Oli huojentavaa kuulla, että määritimme oman osaamisemme arvon hyvinkin samalle tasolle. Keskustelusta sai rohkeutta kertoa reilusti palkkatoiveensa sitä kysyttäessä, raha-as