Täytin kolmekymmentä vuotta. Kuulostaa paljolta ja tuntuu vähältä - onneksi näin päin. Ikäkriisin sijaan olen potenut viime aikoina kaikenlaisia muita kriisejä, toiset suurempia ja toiset pienempiä. Juhlistin tasavuosia ystävien kanssa ja pidin juhlissani myös juhlapuheen. Tämänkertainen blogipostaus nojaakin vahvasti tuon puheen sisältöön, siinä pohdin aikuisuutta. Aikuisuus, mitä se on? Jotakin mikä läiskähtää kasvoille valmistumisen jälkeen ja josta paluuta ei ole? Sen jälkeen on luvassa vain vanhuutta ja seniliteettiä, hyvästi nuoruus! Aikuisuudessa on monta hieman pelottavaa aspektia ja ainakin minua ne vaivaavat tasaisin väliajoin: pitäisi menestyä, olla onnellinen, vakiintua, pitää huolta itsestä, tehdä töitä intohimoisesti, nukkua riittävästi ja pärjätä omillaan. On valtavasti yhteiskunnan asettamia piilo-odotuksia, jotka tulevat vastaan kuin varkain. En ole ajatuksineni kuitenkaan yksin: tammikuu oli minulle podcastien luvattu kuukausi ja Päivystävät Dosentit iskivät mo
Ajatuksia, ihan vaan omasta elämästä.