Syksy on tullut hiljaa hiipien, olen koittanut sitä jopa vähän vastustella ja puhunut tiukasti loppukesästä aina viimesiin T-paitakeleihin saakka, jotka tänä vuonna olivatkin syyskuun puolella! Työt ovat käynnisteen kuin vanha höyryveturi matkalleen, erittäin hitaasti ja paljon savua tuprutellen, jopa niin sakeasti ettei aina ole eteensä nähnyt. Mutta huolimatta hitaasta käynnistelystä, matka on kuitenkin alkanut ja nyt aletaan olla jo tavanomaisessa keskinopeudessa. Ihan hyvä näin. Kollegoiden seuraamisesta olen havainnut, että väikkärin tekoon sisältyy useita notkahduksia, lukemattomia epätoivon hetkiä, suuria pelkoja ja ahdistumista, ja vain vähäisessä määrin onnistumisen tunteita ja euforiaa. Ja jos niitä pilkahteleekin, niin harmittavan harvoin jää aikaa hehkutella. Myös omassa projektissani olen jo todennut tämän laskupainotteisen suhdanteen. Olen ratkaissut tilanteeni miellyttävällä tavalla käymällä sielunhoidossa kirjoitusviestinnän kursseilla, joilta saa sekä vertaisutkea, e
Ajatuksia, ihan vaan omasta elämästä.