Mustarastaan matkassa

Kulmakarvojen nenänpuoleiseen päähän koskee, ehkä olen taas rypistellyt otsaani koko päivän töissä. Tai sitte tieto pyrkii ulos! Välillä kun aivoissa oikein surisee niin tuntuu, että posketkin pullottavat kaiken tiedon valuessa alaspäin. Tai näin ainakin luulen, eiväthän posket muusta syystä voi pullottaa. Aika moni työ 2020-luvulla (sallinette pienen etukenon) on juuri tällaista työtä. Me asiantuntijat (ja tutkijat) monilla eri aloilla painimme päivät pääksytysten ajatus- ja tietotyön parissa. Emme siirrä broilerin koipia hihnalla pakkauslaatikkoon tai ruuvaa muttereita kiinni isompaan objektiin. Ei, me pohdimme jos minkälaisia kysymyksiä ja ongelmia (pääosin ongelmia) ja haemme niihin ratkaisuja. Ja siitä ratkaisujen hakemisesta, kekseliäisyydestä ja aivojen käyttämisestä pää kuormittuu aika reippaasti. Vanhanaikainen tehdastyö on omalla tavallaan raskasta ja siihen on aikanaan sovittu ensinnä lauantain muuttaminen vapaapäiväksi, ja myöhemmin taukojärjestelmä (10 min aamu- ja il

Istun sohvalla ja syön taivaallisia kaakaotryffeleitä merisuolakiteillä. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä joogaan, mutta tahmean maanantaipäivän kunniaksi olkoon tahmea iltakin. Suunnitelmat muuttuvat, näin tuntuu elämässä käyvän tihenevällä taajuudella iän karttuessa. Iltapäivän ruuanlaittosuunnitelmat saattavat ehkä pysyä, mutta vähänkään sitä isommat välttämättä eivät. Vaatii sopeutumista, ettei jää kiinni menneisiin suunnitelmiin ja sure nyt ehkä mahdottomaksi muuttuneita tilanteita. Se ei ole aina helppoa. Olin viime syksynä ihan varma, että tästä tulee hyvä loppuvuosi ja saan kirjoiteltua tänne blogiinkin paljon monenlaista terävää ajatusta. Loin twitter-tilin ja suunnittelin käyväni siellä paljon ammatillista debattia. Lopputuloksena en saanut kirjoitettua yhtään uutta blogitekstiä ja twitterinkin kuvaketta joko välttelen tai sitten katson aina väsyneenä, kun ilmoituksia on yli 20 odottamassa. Ja debatoida ei kannata enää kaksi viikkoa kuumimman piikin jälkeen, somessa asi