Istun sohvalla ja syön taivaallisia kaakaotryffeleitä merisuolakiteillä. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä joogaan, mutta tahmean maanantaipäivän kunniaksi olkoon tahmea iltakin. Suunnitelmat muuttuvat, näin tuntuu elämässä käyvän tihenevällä taajuudella iän karttuessa. Iltapäivän ruuanlaittosuunnitelmat saattavat ehkä pysyä, mutta vähänkään sitä isommat välttämättä eivät. Vaatii sopeutumista, ettei jää kiinni menneisiin suunnitelmiin ja sure nyt ehkä mahdottomaksi muuttuneita tilanteita. Se ei ole aina helppoa.
Olin viime syksynä ihan varma, että tästä tulee hyvä loppuvuosi ja saan kirjoiteltua tänne blogiinkin paljon monenlaista terävää ajatusta. Loin twitter-tilin ja suunnittelin käyväni siellä paljon ammatillista debattia. Lopputuloksena en saanut kirjoitettua yhtään uutta blogitekstiä ja twitterinkin kuvaketta joko välttelen tai sitten katson aina väsyneenä, kun ilmoituksia on yli 20 odottamassa. Ja debatoida ei kannata enää kaksi viikkoa kuumimman piikin jälkeen, somessa asiat ja aiheet menevät niin nopeasti ohi.
Kulunut syksy ja loppuvuosi lienee väsynein jakso elämässäni koskaan. Kosminen maailmankaikkeus sysäsi syliini lukemattomia tilanteita, jotka ovat vieneet valtavasti energiaa. Välillä on ollut vaikeuksia lähteä edes kauppaan, jonka seurauksena olen tuijotellut jääkaapista vastaan paistavaa valoa useita kertoja nälkäisenä ja itseeni pettyneenä. (Joulukuussa ratkaisin ongelman ostamalla pakastimen ja kuiva-ainekaapin täyteen pikaeineksiä ja häpesin kassajonossa aivan hulluna toivoen, ettei kukaan ajattele että oikeasti syön näin.) Joogastudiolle ostettu 10-kerran kortti vaati viimeistä käyntiä varten armoitetun kahden viikon lisäajan, vaikka alkuperäistä käyttöaikaa kortilla oli kolme kuukautta.
Tykkään yleensä siitä että on tekemistä, mutta onneksi ymmärsin alkusyksyllä jäädä mietiskelemään viikoittaisen harrastuksen aloittamista, enkä ilmoittautunut lopulta mihinkään. Se pelasti osaltaan väsyneen syksyn, sillä kaiken kuorman alla olisi ollut kohtuutonta joutua potemaan huonoa omaa tuntoa laiminlyödyistä harrastuksista ja siitä johtuvaa rahanmenetystä.
Uuden vuoden tietämillä monet jakoivat lyhyitä referaatteja omasta elämästään ja saavutuksistaan, minä listasin kaiken kurjan mikä viime vuonna käveli vastaan. Jos kuitenkin kääntää peiliä, asioita voi nähdä eri kanteilta. Itseäni lainatakseni: "Minulle mennyt vuosi tarkoitti paljon kasvua ihmisenä ja naisena, paljon lisää ymmärrystä ympäröivästä yhteiskunnasta ja ajatus- ja arvomaailmoista, jotka poikkeavat omistani, ehkä hiukan kovetettua pintaa ja pari milliä paksumpi nahka vastaisuuden varalle sekä entistä enemmän rehellisyyttä itseäni kohtaan. Vuosi 2019 on täysi mysteeri, mutta toivon ettei se olisi niin taisteluntäyteinen kuin edellinen."
Vuodenvaihteessa ja erityisesti tammikuussa tilanne alkoi vähän parantua. Pidin ensinnäkin kahden viikon joululoman, johon mahtui myös aikaa haahuilla yksin kotona. Tein joulusiivouksen, etsin uuteen pöytälamppuun varjostimen, korjasin rikkinäiset vaatteet ja mietiskelin. Sain hoidetuksi monta muistilistalla ollutta asiaa, jotka siellä roikkuessaan aiheuttavat vain stressiä. Töihin palattuani olin a) levännyt ja b) kartalla siitä, mitä minun siellä kuuluu tehdä. Tämä onkin ensimmäinen pesti valmistumiseni jälkeen (2014), jossa saan olla yli 8 kk. Ja ai vitsi ku tuntuu kivalta, että pääsee yli sen uuden opettelu -vaiheen ja pääsee jossain kohtaa kärryille organisaatiosta, omista töistään ja paikastaan työyhteisössä. Ehtii kasvattaa osaamistaan ja ymmärrystään kaikessa rauhassa eikä tarvitse stressata kulman takana odottavasta työnhausta. En ole kehdannut tunnustaa ohjaajalleni, mutta yksi todella painava syy väitöskirjaprojektin aloittamiseen oli neljän vuoden varma rahoitus, johon sisältyy optio siitä, ettei ole pakko muuttaa mihinkään sinä aikana.
Viime viikolla löysin ystävän suosituksesta uuden podcastin, jota kuunnellessa sekä nauraa räkättää kippurassa että nyökyttelee muumimammamaisen viisaasti elämän suurille vastauksille, joita laukoo Antti Holma Auta Antti! -podcastissa. Tämä kuunnelma siirtää kuulijan tehokkaasti toiseen hetkeen ja todellisuuteen, siis Holman kotiin, ja se on hirveän kivaa vaihtelua. Kaiken höpsöttelyn alla on lämmintä ja viisasta diskurssia, joka kolahtaa ainakin tähän elämäntapaoptimistiin ja pseudopsykologi-ihmistuntijaan. Lisäksi kerronta on mainiota, suorastaan erinomaista – mikä nyt ei sinänsä yllätä, kun kyseessä on kuitenkin näyttelijä. Tässä siis ilmainen mainos ja suositus kaikille teille: kuuntele Anttia ja häviä omasta olohuoneestasi.
Kaikella itsepohdiskelulla ja sisäisellä kaapimisella on todennäköisesti jokin tarkoitus, samoin kuin sillä että suunnitelmat muuttuvat. Ehkä olennaisinta on silloin ottaa pieni tarkkailutauko omasta elämästään ja lopettaa suorittaminen, ja jatkaa eteenpäin sitten kun voimat siihen taas riittävät. Risteyksissä ja polkujen haarakohdissa saa yleensä valita uuden suunnan ja se johtaa jonnekin uuteen paikkaan. Avoin ja joustava mieli on kullanarvoinen matkakumppani, jonka toivon säilyvän vielä pitkään.
Olin viime syksynä ihan varma, että tästä tulee hyvä loppuvuosi ja saan kirjoiteltua tänne blogiinkin paljon monenlaista terävää ajatusta. Loin twitter-tilin ja suunnittelin käyväni siellä paljon ammatillista debattia. Lopputuloksena en saanut kirjoitettua yhtään uutta blogitekstiä ja twitterinkin kuvaketta joko välttelen tai sitten katson aina väsyneenä, kun ilmoituksia on yli 20 odottamassa. Ja debatoida ei kannata enää kaksi viikkoa kuumimman piikin jälkeen, somessa asiat ja aiheet menevät niin nopeasti ohi.
Kulunut syksy ja loppuvuosi lienee väsynein jakso elämässäni koskaan. Kosminen maailmankaikkeus sysäsi syliini lukemattomia tilanteita, jotka ovat vieneet valtavasti energiaa. Välillä on ollut vaikeuksia lähteä edes kauppaan, jonka seurauksena olen tuijotellut jääkaapista vastaan paistavaa valoa useita kertoja nälkäisenä ja itseeni pettyneenä. (Joulukuussa ratkaisin ongelman ostamalla pakastimen ja kuiva-ainekaapin täyteen pikaeineksiä ja häpesin kassajonossa aivan hulluna toivoen, ettei kukaan ajattele että oikeasti syön näin.) Joogastudiolle ostettu 10-kerran kortti vaati viimeistä käyntiä varten armoitetun kahden viikon lisäajan, vaikka alkuperäistä käyttöaikaa kortilla oli kolme kuukautta.
Tykkään yleensä siitä että on tekemistä, mutta onneksi ymmärsin alkusyksyllä jäädä mietiskelemään viikoittaisen harrastuksen aloittamista, enkä ilmoittautunut lopulta mihinkään. Se pelasti osaltaan väsyneen syksyn, sillä kaiken kuorman alla olisi ollut kohtuutonta joutua potemaan huonoa omaa tuntoa laiminlyödyistä harrastuksista ja siitä johtuvaa rahanmenetystä.
Uuden vuoden tietämillä monet jakoivat lyhyitä referaatteja omasta elämästään ja saavutuksistaan, minä listasin kaiken kurjan mikä viime vuonna käveli vastaan. Jos kuitenkin kääntää peiliä, asioita voi nähdä eri kanteilta. Itseäni lainatakseni: "Minulle mennyt vuosi tarkoitti paljon kasvua ihmisenä ja naisena, paljon lisää ymmärrystä ympäröivästä yhteiskunnasta ja ajatus- ja arvomaailmoista, jotka poikkeavat omistani, ehkä hiukan kovetettua pintaa ja pari milliä paksumpi nahka vastaisuuden varalle sekä entistä enemmän rehellisyyttä itseäni kohtaan. Vuosi 2019 on täysi mysteeri, mutta toivon ettei se olisi niin taisteluntäyteinen kuin edellinen."
Vuodenvaihteessa ja erityisesti tammikuussa tilanne alkoi vähän parantua. Pidin ensinnäkin kahden viikon joululoman, johon mahtui myös aikaa haahuilla yksin kotona. Tein joulusiivouksen, etsin uuteen pöytälamppuun varjostimen, korjasin rikkinäiset vaatteet ja mietiskelin. Sain hoidetuksi monta muistilistalla ollutta asiaa, jotka siellä roikkuessaan aiheuttavat vain stressiä. Töihin palattuani olin a) levännyt ja b) kartalla siitä, mitä minun siellä kuuluu tehdä. Tämä onkin ensimmäinen pesti valmistumiseni jälkeen (2014), jossa saan olla yli 8 kk. Ja ai vitsi ku tuntuu kivalta, että pääsee yli sen uuden opettelu -vaiheen ja pääsee jossain kohtaa kärryille organisaatiosta, omista töistään ja paikastaan työyhteisössä. Ehtii kasvattaa osaamistaan ja ymmärrystään kaikessa rauhassa eikä tarvitse stressata kulman takana odottavasta työnhausta. En ole kehdannut tunnustaa ohjaajalleni, mutta yksi todella painava syy väitöskirjaprojektin aloittamiseen oli neljän vuoden varma rahoitus, johon sisältyy optio siitä, ettei ole pakko muuttaa mihinkään sinä aikana.
Viime viikolla löysin ystävän suosituksesta uuden podcastin, jota kuunnellessa sekä nauraa räkättää kippurassa että nyökyttelee muumimammamaisen viisaasti elämän suurille vastauksille, joita laukoo Antti Holma Auta Antti! -podcastissa. Tämä kuunnelma siirtää kuulijan tehokkaasti toiseen hetkeen ja todellisuuteen, siis Holman kotiin, ja se on hirveän kivaa vaihtelua. Kaiken höpsöttelyn alla on lämmintä ja viisasta diskurssia, joka kolahtaa ainakin tähän elämäntapaoptimistiin ja pseudopsykologi-ihmistuntijaan. Lisäksi kerronta on mainiota, suorastaan erinomaista – mikä nyt ei sinänsä yllätä, kun kyseessä on kuitenkin näyttelijä. Tässä siis ilmainen mainos ja suositus kaikille teille: kuuntele Anttia ja häviä omasta olohuoneestasi.
Kaikella itsepohdiskelulla ja sisäisellä kaapimisella on todennäköisesti jokin tarkoitus, samoin kuin sillä että suunnitelmat muuttuvat. Ehkä olennaisinta on silloin ottaa pieni tarkkailutauko omasta elämästään ja lopettaa suorittaminen, ja jatkaa eteenpäin sitten kun voimat siihen taas riittävät. Risteyksissä ja polkujen haarakohdissa saa yleensä valita uuden suunnan ja se johtaa jonnekin uuteen paikkaan. Avoin ja joustava mieli on kullanarvoinen matkakumppani, jonka toivon säilyvän vielä pitkään.
Kiva kun kirjoittelit kuulumisiasi, myös niistä ikävämmistä puolista, vaikka asia itsessään ei niin mukava olekaan. Arvostan kuitenkin rohkeuttasi kirjoittaa niistäkin.
VastaaPoistaParempaa tätä vuotta! :)
Kiitos! Usein ihmisistä näkee vain jonkin yksittäisen puolen joko töissä tai harrastuksissa ja taustalla möyriviä asioita ei näy välttämättä ollenkaan. Siksi koen, että niistäkin on tärkeää pitää meteliä vaikka "julkisuuskuva" vaikuttaisikin ihan ok:lta. Kiva että se saa arvostusta :)
PoistaUteliaisuuteni olisi toivonut vieläkin syvempää avautumista, mutta kiitos tästäkin rohkeudesta. Sinun kirjoituksiasi haluaisin lukea paljon enemmän. Toivon että voimasi kantavat jatkossa ja jaksat tuottaa kaikkea sitä hyvää johon kykenisit.
VastaaPoistaKiitos palautteesta! Onpa mukava kuulla, että kirjoitukset uppoavat, se varmasti siivittää tulevaan tuotantoon ja toivottavasti tiuhempaan julkaisutahtiin. Aijjettä, uskon kyllä uteliaisuuden joutuneen vähän pettymään tässä kohdin. On välillä aika vaikeakin vetää rajaa julkisen ja yksityisen välille - suojella sekä itseään että muita. Toivon, että onnistun pitämään mielenkiintoa yllä havaintojen ja viittausten kautta, omat rajani samalla huomioiden.
Poista