Urasuunnittelua

Ystäväni kysyvät minulta usein mielipidettä ja neuvoa työhakemusten valmistelemiseen, CV:n muotoilemiseen tai yhteydenottotapoihin kiinnostavaa yritystä kohtaan. Olin jo aiemmin pohtinut yhteistä kokoontumista näiden teemojen äärelle ja syyskuussa saimme lopulta sovittua ajankohdan.

”Otin muuten lomapäivän tapaamistamme varten, nähdään siis Helsingissä!”

Kun opiskelukavereilta löytyy tämän tason sitoutumista oman porukan ”urapäiviin”, ei voi kuin nostaa hattua. Ja samaan hengenvetoon todeta, että urasuunnittelu, urakehitys ja työllistymisasiat ovat meille nuorille aikuisille tosi tärkeitä juttuja. Vakituiselta vaikuttaneet työsuhteet eivät ehkä olekaan niin vakituisia ja kukaan meistä ei koe olevansa erityisen turvassa.

Tuttujen ihmisten kanssa on hyvä ruotia arkojakin aiheita, kuten palkan suuruutta. Oli huojentavaa kuulla, että määritimme oman osaamisemme arvon hyvinkin samalle tasolle. Keskustelusta sai rohkeutta kertoa reilusti palkkatoiveensa sitä kysyttäessä, raha-asiat kun ovat edelleen vähän vaikeasti neuvoteltavia, ainakin minusta. Siksi niistä onkin niin hyvä puhua.

Juttelimme myös monesta muusta mieltä askarruttaneesta aiheesta. Työelämässä tulee vastaan kaikenlaisia kummallisuuksia, joihin yliopisto-opinnot eivät valmenna yhtään. Näitä ovat esimerkiksi työntekijän häikäilemätön kyykyttäminen työnantajapuolelta vaikkapa työsopimusasioihin liittyen (joko tahallaan tai tahattomasti, odotellaan esim. rahoituspäätöksiä ym.) tai kummalliset lainsäädäntö- tai sopimuskiemurat, joista kukaan ei ole kertonut aiemmin mitään. Rekryprosessi A voi venyä vaikkapa puolitoistavuotiseksi, jonka aikana on ehtinyt tehdä jo määräaikaisuuden B kahdesti ja lopulta A:n rekrypäätöksen tultua työnantaja olettaa, että olet kahdessa päivässä valmis aloittamaan työt. Toiset meistä taas roikkuvat määräaikaissopimusten kierteessä tai lomautuksen alla, toisilla on pätkiä muuten vain ilman ns. pätevää syytä. Miksi meille käy näin?

Oma näkemykseni on: 1) koska työpaikkoja ei ole 2) koska nuorille ei uskalleta antaa vastuuta ja tehtäviä, joissa he voivat näyttää kyntensä 3) koska erityisesti nuoria naisia tunnutaan pelkäävän työnantajapuolella ja 4) koska monet kokeneetkin ammattilaiset etsivät uutta  työtä ja kokemus tuntuu menevän aina kaikesta muusta ohi.

”Mitä sä vastaat, jos sulta kysytään mitä töitä sä haet?” Työnhakijalta tätä kysytään usein, ja joka kerta kysymys on yhtä hankala. Hankalan siitä tekee se, että siihen vaikuttavat substanssiosaamista paljon enemmän omat toiveet ja haaveet, joita ei ehkä lähtökohtaisesti osaa mieltää osaksi hyväksyttyjä työnhakukriteerejä. Työtön työnhakija soinnahtaa ongelmalta, joka pitäisi ratkaista mahdollisimman nopeasti ja millä tahansa työllä. Todellisuus kuitenkin on, että jokaiselle pitäisi olla osaamistaan vastaavaa työtä, mikä tahansa ei riitä tai sovi. Työn substanssipuolen lisäksi on täysin relevanttia pohtia esim. mitä asioita arvostat työpaikassa, riittääkö että työtehtävät ovat mielenkiintoisia ja haastavia, vai asetatko kriteerejä myös esim. työyhteisölle? Entä työpaikan sijainti ja työmatkan pituus? Tai sille onko fyysistä työpaikkaa olemassa? Entä työsuhde-edut, työajan joustaminen ja niin edelleen?

Minä ainakin asetan. Haluan dynaamisen ja erilaisia elämäntilanteita ymmärtävän työpaikan. Paikan, jonne minun on mukava mennä aamulla hyvillä mielin: että ajatus töihin lähtemisestä on ilo, eikä ahdistus. Saan tehdä jotain hyvää, josta on oikeasti hyötyä ja työpanostani arvostetaan. Työkaverit ovat kanssani jokseenkin samanhenkisiä ja heidän kanssaan tulen hyvin toimeen.

Kukaan ei halua paikkaa, jossa oma suorituskyky aliarvioidaan, ilmapiiri on huono, henkilökemiat eivät natsaa, liikkeitä vahditaan, virheitä ei sallita ja kiitosta ei saa mistään. (Minulle jo työajan kellottaminen aiheuttaa allergisia reaktioita, kaipaan vapautta määrätä itse oman työaikani.) Tällaisten asioiden selvittäminen uudesta työpaikasta on kuitenkin hieman hankalaa ja siihen on käytettävä hienovaraisia keinoja.

Urasuunnittelu näillä reunaehdoilla ja kohtien 1-4 mukaisessa maailmassa tuntuu välillä todella toivottomalta. Varsinkin, kun kaikilla keiden kanssa asiasta juttelee, on kokemusta huonosti voivista työyhteisöistä, kohtuuttomista työmääristä tai huonosta johtamisesta. Onko edes mahdollista löytää työtä ja työpaikkaa, jossa viihtyy ja kokee tekevänsä merkityksellistä työtä?

Ystävien kesken pidetty urapäivä oli kokonsa suuruinen menestys ja järjestämme samanlaisen varmasti vielä uudestaan. On todella hedelmällistä päästä keskustelemaan mieltä askarruttavista aiheista saman kokemusmaailman jakajan kanssa. Vaikka keski-ikäinen työkaveri toivottelisi hyvää jatkoa työsuhteen päättyessä ja muistuttaisi monesti, ettei mikään ole tässä maailmassa varmaa, että omakin paikka voi koska tahansa luisua alta, se ei vain lämmitä. Sen sijaan ystävä, joka pohtii kanssasi ”minne minä kelpaan ja mitä minä haluan” on paljon konkreettisempi tuki ja mielipidevaikuttaja; elämme samaa todellisuutta ja tiedämme aikamme haasteet.