Mulla on kotona telkkari, mut yleensä sitä katsoo vain iskä silloin, kun vanhemmat ovat kylässä. Tänä syksynä tuo elektroninen pömpeli on ylennetty olohuoneen asukiksi (makuuhuoneen varastointipaikan sijaan) ja käyttöön. Lienee yksi monista syksyistä vuosiin, jolloin olen viettänyt aikaa viikonloppuisin kotona, ja on ollut aikaa myös tv:n katselulle. Arkena en sitä katso, mulla ei oo sellaista tapaa että avaisin töllön heti kotiin tultuani, vaan ennemmin kuuntelen musiikkia tai luen päivän lehden loppuun. Ja sitten hilpaisen jonnekin harrastuksiin. Telkkua ei jaksa katsoa, ellei a) sieltä tule jotain riittävän tasokasta ohjelmaa ja b) ole jotain tekemistä siihen katsomisen oheen. Yllättäjäksi pelkän viihteen sijaan on noussut tämän syksyn Vain elämää. Olen saanut viettää monen monta terapiahetkeä ja tunteiden täyttämää iltaa artistien kanssa aina perjantaisin ja monina muinakin iltoina uusintoja tuijottaessa. Oma musiikkimakuni on ollut aika mustavalkoinen suhteessa suomalaiseen pop/
Ajatuksia, ihan vaan omasta elämästä.