Mulla on kotona telkkari, mut yleensä sitä katsoo vain iskä silloin, kun vanhemmat ovat kylässä. Tänä syksynä tuo elektroninen pömpeli on ylennetty olohuoneen asukiksi (makuuhuoneen varastointipaikan sijaan) ja käyttöön. Lienee yksi monista syksyistä vuosiin, jolloin olen viettänyt aikaa viikonloppuisin kotona, ja on ollut aikaa myös tv:n katselulle. Arkena en sitä katso, mulla ei oo sellaista tapaa että avaisin töllön heti kotiin tultuani, vaan ennemmin kuuntelen musiikkia tai luen päivän lehden loppuun. Ja sitten hilpaisen jonnekin harrastuksiin.
Telkkua ei jaksa katsoa, ellei a) sieltä tule jotain riittävän tasokasta ohjelmaa ja b) ole jotain tekemistä siihen katsomisen oheen. Yllättäjäksi pelkän viihteen sijaan on noussut tämän syksyn Vain elämää. Olen saanut viettää monen monta terapiahetkeä ja tunteiden täyttämää iltaa artistien kanssa aina perjantaisin ja monina muinakin iltoina uusintoja tuijottaessa. Oma musiikkimakuni on ollut aika mustavalkoinen suhteessa suomalaiseen pop/rock/hiphop/rap:iin, mutta tämän vuoden Vain elämää artistien myötä olen tutustunut sekä kaikkien omaan tuotantoon, että heidän ammattitaitoonsa tehdä uusia sovituksia toistensa biiseistä. Se on avannut ihan uuden maailman myös nirsolle kuulijalle. Arvostan myös kaikkien heittäytymistä omissa esityksissään, sillä tiedän omasta takaa ettei se ole helppoa: jos tuntee yleisönsä ja tietää sen olevan vaativa, riman asettaa itselleen ihan todella korkealle.
Monesti reality-sarjan kohdalla katsojaa syytetään tirkistelystä. Minua on kiinnostanut kuitenkin eniten se, miten artistit onnistuvat elämään julkisuuden paineessa, kasvattamaan lapsia ja käymään normaalisti kaupassa. Että voiko se onnistua vai tarvitaanko jotain erityisratkaisuja? Entä miten parisuhteet kestävät keikkaelämää? Sarjaa katsoessa opin, että lapset kulkevat keikkabusseissa mukana ja mahdolliselle lastenhoitajalle nakitetaan aamut, jotta saisi nukkua edes neljän tunnin yöunet itse. Konsertin väliajalla naisartisti voi ihan hyvin imettää vauvaa. Niin parisuhteita kuin ystävyyssuhteitakin on rapissut joko uran tai muiden syiden takia. Sopii miettiä, millaista olisi joutua seuraamaan vierestä lehtien häikäilemätöntä julkista repimistä omasta yksityiselämästäsi ja joutua käsittelemään asioita hiljalleen kymmenen vuoden ajan toipuakseen?
On ollut aivan hirveän lohdullista huomata, että vaikka oma elämä potkii ajoittain päähän, niin kyllä se potkii myös huippuartisteja. Että niilläkin on tosi vaikeita vuosia (huom. vuosia!) ja tosi kurjia jaksoja elämässä. Eikä raha tuo rakkautta: kaikille artisteille menestys oli jollain tavalla sivuseikka tai vähintäänkin "vain työ". Ystävät ja perhe olivat ne, jotka auttoivat jaksamaan ja toivat sisältöä elämään.
Uusista, toisillensa esittämistä sovituksista kumpuaa kokeilunhalu, riemu, elämänkokemus ja taito koskettaa. Laulujen sanoituksissa on tullut vastaan aivan helmiä havaintoja maailmasta, jotka ovat tuoneet minulle hirveästi niin energiaa kuin ajateltavaakin. Jos on ikinä ollut minkäänlaista epäröintiä tai kurjuutta omassa elämässä ja haluaisi saada jotain voimauttavaa ajateltavaa, niin voin varauksetta suositella tätä ohjelmaa! Ja spotifyn soittolistaa, sen tahdissa on hyvä rallatella pitkin huurteisia pyöräteitä pikkupakkasessa kohti työpaikkaa. Kun itketysbiisit on kuunnellu tarpeeksi monesti, niin sitten ne ei enää itketä, vaan lämmittää vain.
Tekstejä, jotka herättelivät:
Mikä on sopivaa naiselle? Valta ja halu.
Asevelvollisuus vaan miehille,
ei oo tasa-arvoo.
Psykoosi: oon kokeillu,
LSD: sitä en oo.
Ooppera, rakastan sitä,
perisynti, sille ei voi mitään
orgasmi: saan helposti,
homo hetero? No mähän oon bi.
- -
Mun ulkonäkö ei liity mitenkään mun osaamiseen.
Ite päätän mitä milloinkin minä itellein teen.
-Vesala, Nyt kommentoin
Onko vaikeaa? Ei susta huomaa.
-Erin/ Maija Vilkkumaa, Ei susta huomaa
Tahon tai en se vaan on niin että
elämä on aina aaltoliikettä
-Samu Haber, Tuulettaa
Sä voit puhuu musta ihan mitä vaan ja ihan kenelle vaan, joo-o,
mä en pelkää enää mitään, en puheita en yksinäisyyttäkään.
Oli mullakin tunteet, oli mullakin sydän, e-oo
ja se päättyy nyt tähän, oli mullaki voimaa vain vähän
mä en oo näkymätön, mä oon hengissä vielä, e-oo
mun on pakko lähtee sun lähellä ei vaan pystyny hengittää.
- -
Ja aamuyöllä halailin mun tyynyy ja mun päässä lauloi kuoro.
Sä et muutu ja se ei oo mun syy
ja nyt on kyl mun vuoro.
-Maija Vilkkumaa, Ei pystyny hengittää
Ne on menneit, älä raahaa mukana niitä,
en oo sun exä, tai kopio siitä,
jos maksan sen virheist se ei oo oikein.
-Elastinen, Toiset kundit
Eikö kukaan enää välitä maineestaan,
toiki huutaa et on vaimoainesta,
mä katon ulos ja mietin keväitä,
metsäretkiä, piknikeväitä
ei myrskyä huomaa pikkulaineesta,
mä en pidä tästä elämänvaiheesta,
sinä hymyilet ja esität kainoa,
tiesitsä et sä oot mun ainoa?
-Maija Vilkkumaa, Ei taida tietää tyttö
Telkkua ei jaksa katsoa, ellei a) sieltä tule jotain riittävän tasokasta ohjelmaa ja b) ole jotain tekemistä siihen katsomisen oheen. Yllättäjäksi pelkän viihteen sijaan on noussut tämän syksyn Vain elämää. Olen saanut viettää monen monta terapiahetkeä ja tunteiden täyttämää iltaa artistien kanssa aina perjantaisin ja monina muinakin iltoina uusintoja tuijottaessa. Oma musiikkimakuni on ollut aika mustavalkoinen suhteessa suomalaiseen pop/rock/hiphop/rap:iin, mutta tämän vuoden Vain elämää artistien myötä olen tutustunut sekä kaikkien omaan tuotantoon, että heidän ammattitaitoonsa tehdä uusia sovituksia toistensa biiseistä. Se on avannut ihan uuden maailman myös nirsolle kuulijalle. Arvostan myös kaikkien heittäytymistä omissa esityksissään, sillä tiedän omasta takaa ettei se ole helppoa: jos tuntee yleisönsä ja tietää sen olevan vaativa, riman asettaa itselleen ihan todella korkealle.
Monesti reality-sarjan kohdalla katsojaa syytetään tirkistelystä. Minua on kiinnostanut kuitenkin eniten se, miten artistit onnistuvat elämään julkisuuden paineessa, kasvattamaan lapsia ja käymään normaalisti kaupassa. Että voiko se onnistua vai tarvitaanko jotain erityisratkaisuja? Entä miten parisuhteet kestävät keikkaelämää? Sarjaa katsoessa opin, että lapset kulkevat keikkabusseissa mukana ja mahdolliselle lastenhoitajalle nakitetaan aamut, jotta saisi nukkua edes neljän tunnin yöunet itse. Konsertin väliajalla naisartisti voi ihan hyvin imettää vauvaa. Niin parisuhteita kuin ystävyyssuhteitakin on rapissut joko uran tai muiden syiden takia. Sopii miettiä, millaista olisi joutua seuraamaan vierestä lehtien häikäilemätöntä julkista repimistä omasta yksityiselämästäsi ja joutua käsittelemään asioita hiljalleen kymmenen vuoden ajan toipuakseen?
On ollut aivan hirveän lohdullista huomata, että vaikka oma elämä potkii ajoittain päähän, niin kyllä se potkii myös huippuartisteja. Että niilläkin on tosi vaikeita vuosia (huom. vuosia!) ja tosi kurjia jaksoja elämässä. Eikä raha tuo rakkautta: kaikille artisteille menestys oli jollain tavalla sivuseikka tai vähintäänkin "vain työ". Ystävät ja perhe olivat ne, jotka auttoivat jaksamaan ja toivat sisältöä elämään.
Uusista, toisillensa esittämistä sovituksista kumpuaa kokeilunhalu, riemu, elämänkokemus ja taito koskettaa. Laulujen sanoituksissa on tullut vastaan aivan helmiä havaintoja maailmasta, jotka ovat tuoneet minulle hirveästi niin energiaa kuin ajateltavaakin. Jos on ikinä ollut minkäänlaista epäröintiä tai kurjuutta omassa elämässä ja haluaisi saada jotain voimauttavaa ajateltavaa, niin voin varauksetta suositella tätä ohjelmaa! Ja spotifyn soittolistaa, sen tahdissa on hyvä rallatella pitkin huurteisia pyöräteitä pikkupakkasessa kohti työpaikkaa. Kun itketysbiisit on kuunnellu tarpeeksi monesti, niin sitten ne ei enää itketä, vaan lämmittää vain.
Tekstejä, jotka herättelivät:
Mikä on sopivaa naiselle? Valta ja halu.
Asevelvollisuus vaan miehille,
ei oo tasa-arvoo.
Psykoosi: oon kokeillu,
LSD: sitä en oo.
Ooppera, rakastan sitä,
perisynti, sille ei voi mitään
orgasmi: saan helposti,
homo hetero? No mähän oon bi.
- -
Mun ulkonäkö ei liity mitenkään mun osaamiseen.
Ite päätän mitä milloinkin minä itellein teen.
-Vesala, Nyt kommentoin
Onko vaikeaa? Ei susta huomaa.
-Erin/ Maija Vilkkumaa, Ei susta huomaa
Tahon tai en se vaan on niin että
elämä on aina aaltoliikettä
-Samu Haber, Tuulettaa
Sä voit puhuu musta ihan mitä vaan ja ihan kenelle vaan, joo-o,
mä en pelkää enää mitään, en puheita en yksinäisyyttäkään.
Oli mullakin tunteet, oli mullakin sydän, e-oo
ja se päättyy nyt tähän, oli mullaki voimaa vain vähän
mä en oo näkymätön, mä oon hengissä vielä, e-oo
mun on pakko lähtee sun lähellä ei vaan pystyny hengittää.
- -
Ja aamuyöllä halailin mun tyynyy ja mun päässä lauloi kuoro.
Sä et muutu ja se ei oo mun syy
ja nyt on kyl mun vuoro.
-Maija Vilkkumaa, Ei pystyny hengittää
Ne on menneit, älä raahaa mukana niitä,
en oo sun exä, tai kopio siitä,
jos maksan sen virheist se ei oo oikein.
-Elastinen, Toiset kundit
Eikö kukaan enää välitä maineestaan,
toiki huutaa et on vaimoainesta,
mä katon ulos ja mietin keväitä,
metsäretkiä, piknikeväitä
ei myrskyä huomaa pikkulaineesta,
mä en pidä tästä elämänvaiheesta,
sinä hymyilet ja esität kainoa,
tiesitsä et sä oot mun ainoa?
-Maija Vilkkumaa, Ei taida tietää tyttö
Kommentit
Lähetä kommentti