Kerro jotain itsestäsi

Tähän kysymykseen sain vastata viimeksi viime viikolla. Perinteistäkin perinteisempi työhaastattelun aloituskysymys on yllättävän vaikea juttu: se on mahdollisuutesi loistaa – tai olla loistamatta. ”Voisit aloittaa kertomalla ensin jotain itsestäsi”. Huh, taas sitä mennään!

Mitä hittoa kannattaa ensitöikseen sanoa monologissaan ventovieraille ihmisille? Mitä oletuksia voi tehdä valmiiksi ja mitä ei? Luontevaa olisi esimerkiksi ajatella, että haastattelijat ovat perehtyneet lähettämääsi CV:hen, josta selviää iso osa henkilöhistoriaasi. Mutta aina näin ei tosiaankaan ole, ja tilanne pitäisi pystyä aistimaan sekunneissa. Vaikka esittelyä olisi pohtinut etukäteen (mitä suosittelen lämpimästi), niin todellinen tilanne saattaa vaikuttaa paljonkin puheesi lopulliseen sisältöön.

Ennakkovalmistautuminen on aina hyvästä, sillä sanattomaksi jääminen ei välttämättä anna kovin hyvää vaikutelmaa. Itse mietin yleensä noin päivää ennen haastattelua mitä sisällyttäisin aloituspuheenvuorooni. Aloitan aina nimestäni, sillä hissipuhekin* on hyvä aloittaa aina esittelyllä. Sen jälkeen kerron miksi olen hakenut ko. työpaikkaa ja mitkä ovat vahvuuteni siihen. Lopuksi kuvailen muutamalla sanalla miten vietän vapaa-aikani ja vihjailen esimerkiksi muuttovalmiudestani.

Hyvin valmistautuessaan saa sen(kin) hyödyn, että tulee pohtineeksi kysymystä ”miksi haen tätä työpaikkaa?”. Siihen on hyvä tietää vastaus ja se kiinnostaa myös haastattelijoita. Lisäksi haastattelutilanteessa saattaa alkaa jännittää ja sanat menevät jotenkin sekaisin, tai tunnelma onkin leppoisan sijaan lähinnä jäätävä ja lennossa pitääkin painottaa eri asioita kuin on suunnitellut. Ei haittaa, vaikka on pari lausetta mietittynä etukäteen valmiiksi.

Tässä maailman ajassa, kun työnhakijoita on paljon enemmän kuin töitä, tulee varmasti haettua sellaisiakin paikkoja, jotka eivät ole varsinaisesti unelmaduuneja. Mutta duuneja kumminkin. Tästä syystä on oltava haastatteluun mennessä älyttömän hyvin selvillä miten perustelee itselleen, ja sitä kautta työnantajalle, oman kiinnostuksensa juuri tähän työtehtävään. Olen mennyt haastatteluihin valmistautuen ja valmistautumatta ja pidän enemmän ensimmäisestä versiosta. Jälkimmäiselläkin taktiikalla selviää, mutta lopputulos on hajanaisempi, epävarmempi ja jää usein jotenkin häilyväksi. Jos joutuu lennossa miettimään omia motiivejaan se näkyy heti vastapuolelle ja lisäksi se vie itseltä paljon energiaa.

Kun aloittaa itsensäesittelymonologia, olisi kiva saada tietää erinäisiä lähtötietoja, joita harvoin tulee kuitenkaan kysyneeksi. Esimerkiksi: oletteko lukeneet hakemukseni ja CV:ni? Olen nimittäin huomannut, että haastattelutilanteissa rekrytoijat selaavat hämmentävän usein  CV:täni, aivan kuin eivät olisi siihen etukäteen ollenkaan tutustuneet. Eräässä haastattelussa viittasin kapellimestarikokemukseeni, jolloin setä pöydän toisella puolella meni aivan hiljaiseksi ja plarasi papereitani ilmeisen yllätettynä löytääkseen kohdan, joka selittäisi esiin noussutta väitettä. Voisin kuitenkin lonkalta heittää, että ihan jokainen ympäristöalan tehtäviin hakeva ei todennäköisesti ole toiminut kapellimestarina, joten tämän luulisi pompanneen rekrytoijan silmiin CV:tä lukiessaan.

Tilanteessa, jossa et välttämättä tiedä ovatko pöydän toisella puolella istuvat tehneet pohjatyönsä kunnolla vai hutiloiden, on todella vaikea päättää mitä itsestään aluksi kertoisi. Jos pohjatyöt on tehty hyvin, voi lähteä kevyesti syväluotaamaan omia osaamisalueitaan, mutta päinvastaisessa tilanteessa taas olisi todennnäköisesti parempi vain kerrata suullisesti oman hakemuksensa sisältö. Näitä asioita voi vain koittaa aistia niiden ensimmäisten hetkien aikana, kun saapuu haastatteluhuoneeseen. Aiheesta kirjoittaa osuvasti myös Aki Ahlroth omassa kolumnissaan. Hän ruotii aihetta mm. seuraavin sanakääntein:

”Huolellinen ennakkovalmistautuminen ei tietenkään koske rekrytoivaa esimiestä, joka voi saapua haastatteluun suoraan palaverista viinerin murut rinnuksilla ja poissaolevan näköisenä. - - Ensimmäiset neljäkymmentäviisi minuuttia käydään haastateltavan työhistoriaa kohta kohdalta läpi sillä seurauksella, ettei haastattelussa päästä pintaa syvemmälle. Onneksi työnantajan neuvotteluasema on työnhakijaa parempi, jolloin samat säännöt eivät koske molempia osapuolia.”

Minusta on myös tärkeää muistaa, että on työnantajan menetys, jos hän ei ole perehtynyt toimittamiini asiakirjoihin kunnolla. Silloin hän ei saa minusta kaikkea sitä irti, mitä parhaassa tapauksessa voisi. Jos haastatteluaika menee työhistorian kertaamiseen eikä päästä keskustelemaan syvällisemmällä tasolla hakijan osaamisesta ja taidoista, on se yhtälailla, tai ehkä jopa suuremmalta osin, työnantajan menetys. Työnhaussa on kuitenkin aina kaksi osapuolta, jotka käyvät kauppaa keskenään. Työttömälle työnhakijalle se voi olla vaikea hahmottaa, mutta tämä näkökulma on mielestäni tärkeä opetella huomaamaan.

Haastatteluun mennessä on luonnollisesti hyvä valmistautua kertomaan myös substanssiosaamisestaan ja siitä miten arvelee sen sopivan avoimena olevaan tehtävään. Tai jos tehtävä ei ole substanssiosaamisesi alueella, niin silloin tulokulma kannattaa miettiä niiden taitojen kautta, joiden ansiosta olet päättänyt paikkaa hakea. Olen kokeillut molempia versioita ja se on aina yhtä haastavaa. Sillä totuushan on, että jokaisessa haastattelussa tulee vastaan yllätyksiä: kysymyksiä, joihin et pysty varautumaan millään tavalla. Tärkeintä kuitenkin olisi, että pystyt olemaan mahdollisimman hyvin oma itsesi myös näissä yllättävissä tilanteissa. Hengitä syvään ja pidä hetki taukoa. On ihan ok miettiä tovi, mitä yllätyksellisiin kysymyksiin vastaat.

* Hissipuhe = on puhe, jonka pitäisit samaan hissiin nousseelle kiinnostavan työpaikan pomolle siinä ajassa, kun hissi nousee kuvitteellisen kerrostalon ylimpään kerrokseen. Eli lyhyt, kompakti ja vakuuttava esitys sinusta ja taidoistasi. Hissipuhe on alun perin syntynyt markkinointipuheeksi, mutta on sovellettavissa mainiosti myös työhaastattelutilanteisiin. Googlaamalla löytyy useita eri ohjesivustoja hyvän hissipuheen laatimiseksi.