Saavutuksista on syytä iloita

Ystäväni kertoi upeita uutisia puhelimessa: ”Arvaa mitä? Sain vakipaikan tällä viikolla! Työpaikka vaihtuu nykyisestä, mutta tämä uusi on lähempänä kotia. Kaikin puolin tuntuu siis hyvältä”.  Olin ikionnellinen hänen puolestaan! He, jotka onnistuvat nappaamaan vakipaikan näinä aikoina, ovat ehdottomasti onnittelunsa ansainneet.

Toinen ystäväni kirjoitti jokin aika sitten viestin: ”Et usko mitä mulle tänään tapahtui: sain työtarjouksen LinkedIn:in kautta! En olisi ikinä uskonut, että niin käy.” Kolmannen ystäväni työsuhdetta jatkettiin uudella määräaikaisjaksolla. Ja eräälle tuttavalleni soitettiin kotiin ja pyydettiin töihin: ”Tarvitsisimme juuri sinunlaistasi asiantuntijaa. Tuletko?”.

Uskomatonta mutta totta. Kaikkea tätä tapahtuu koko ajan. Työpaikkoja saadaan ja löydetään. Toiset etsivät kauan, toiset jonkin aikaa ja toiset eivät ollenkaan. Osalle paikka tipahtaa suoraan syliin ja osalle se on kiven takana. Työpaikan saanti on tuuria ja henkilökemiaa, oikeaa ajoitusta ja sopiva kohtaaminen. Ja sitten sinulla on työ!

Ei ole keneltäkään pois, että iloitset toisen menestymisestä. Vähiten sinulta itseltäsi. Iloitseminen ja toisen onnistumisesta nauttiminen saa hyvälle tuulelle ja luo uskoa tulevaan: jos hänkin niin kyllä minäkin vielä. Sen sijaan kyräily, harmittelu ja turhautuminen vievät hirveästi omaa energiaa, eivätkä johda mihinkään hyvään.

Verkostoitumisen merkitystä korostetaan nykyään tosi paljon ja usein se tuntuu monimutkaiselta markkinointiprosessilta, jossa pitäisi olla jotenkin ”tosi myyvä”. Mutta ei se ole, se on jotain aivan muuta. 

Verkostoituminen on yhdessä vietettyä aikaa, ymmärryksen osoittamista, toisten tukemista ja toisen onnistumisista iloitsemista. Se on ihmisten tuntemista ja sitä, että he tuntevat sinut. Eräs kouluttaja sanoi: ”Ihmisten keskinäinen luottamus on suoraan verrannollinen yhdessä vietettyyn aikaan”. Uskon tähän vakaasti. Joten viettäkää aikaa erilaisten ihmisten kanssa, jotka tapaatte elämässänne. Ei heitä tarvitse ajatella pelinappuloina omassa työnhakupelissä, vaan ihmisinä, joihin on kiinnostava tutustua. Sillä jonain kauniina päivänä joku heistä saattaa soittaa ja kysyä: ”kiinnostaisiko sinua tällainen työ, johon meidän firmassa etsitään nyt tekijää?”.

Myös omista saavutuksistaan pitää osata nauttia ja iloita. Vaikka työnhaku tuntuu päättymättömältä projektilta, jossa ei ole mitään välietappeja, kannattaa kuitenkin vilkaista vielä uudestaan. Halutessaan voi laskea numeerisia arvoja: montako paikkaa olen tällä aikavälillä hakenut, moneenko firmaan olen soittanut, monessako haastattelussa olen käynyt tai montako sähköpostia olen lähettänyt?

Taustalla tehtyä raakaa ajatustyötä on kuitenkin hankalampi mitata: montako kertaa olen muokannut CV:täni tai työhakemusta ennen lähettämistä, montako tuntia päivässä olen pohtinut työnhakuun liittyviä juttuja, monenako iltana olen valvonut näiden asioiden äärellä, montako google-hakua olen tehnyt aiheeseen liittyen, montako kertaa olen päivittänyt sähköpostini saapuneet-laatikon tai LinkedIn-profiilisivuni?

Jos jälkimmäisiin kysymyksiin et enää kykene vastaamaan, asiat valvottavat iltaisin ja olet kokenut vähintään yhden surkeistakin surkeimman päivän, jolloin heijaat sikiöasennossa olohuoneen nurkassa, edessäsi on kyynelistä muodostunut lammikko ja päässäsi takoo vain ajatuksia omasta mitättömyydestä, riittämättömyydestä ja saamattomuudesta; silloin olet LOMAN TARPEESSA.

Siispä, tsekkaa hyvillä mielin menneet saavutuksesi ja ajankäyttösi (minulla se tekee puolentoista kuukauden ajalta 15 lähetettyä hakemusta, 3 haastattelua, useita puhelinsoittoja, lukemattoman määrän sähköposteja, todella paljon työtunteja ja päättymätöntä ajatustyötä, aikatauluttamista ja suunnittelua). Tuumaa, että hyvin meni ja varaa lentoliput. Tai junaliput, tai ihan mitkä vaan liput, vaikka konsertti- tai teatteriliput, ja pidä lomaa. Olet sen todella ansainnut!